• Hyppää ensisijaiseen valikkoon
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • In English
Mecaplan - tuotekehityksen osaamiskeskus

Mecaplan

  • Yritys
  • Palvelut
    • Mekaniikkasuunnittelu
    • Sähkösuunnittelu
    • Dokumentointi
    • Asiantuntijapalvelut
  • Meille töihin
  • Ajankohtaista
  • Ota yhteyttä

Muutto Vantaalta Helsinkiin

Etusivu / Ajankohtaista / Muutto Vantaalta Helsinkiin

01 maalis 2023

Etelä-Suomen toimistomme on muuttanut Vantaalta Helsinkiin.

Jatkossa etelän toimipisteemme sijaitsee Helsingin Ruoholahdessa osoitteessa Tallberginkatu 2 A, 00180 Helsinki.

Muuton taustalla on panostaminen henkilöstömme työhyvinvointiin ja -tyytyväisyyteen. Uudet tilat ovat viihtyisät ja monikäyttöiset vastaten työnteon tämän päivän monimuotoisiin tarpeisiin. Haluamme tarjota työntekijöillemme mahdollisuuden viihtyisään työtilaan kotitoimiston ja asiakastilojen lisäksi. Uudet tilat parantavat myös entisestään henkilöstömme mahdollisuuksia tiimityöskentelyyn ja muuhun yhteiseen olemiseen sekä tuen saamiseen, uuden oppimiseen ja tiedon jakamiseen.

Alueella on hyvä palvelutarjonta ja sen sijainti tukee vähäpäästöistä liikkumista, sillä se sijaitsee hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella.
 
Kiinnostaisiko sinua työskennellä meillä esimerkiksi mekaniikkasuunnittelijana, sähkösuunnittelijana, dokumentoijana tai projekti-insinöörinä? Tutustu urasivuihimme ja laita avointa hakemusta tulemaan. Historiallinen Tallbergintalo meren äärellä voi olla sinun seuraava työskentelypaikkasi!

SUUNNITTELU- JA ASIANTUNTIJAPALVELUT

tuotekehitykseen, toimitusprojekteihin ja tuotannollistamishankkeisiin

OTA YHTEYTTÄ

Footer

Mecaplan -logo

INSINÖÖRI- JA SUUNNITTELUTOIMISTO

Y-tunnus: 1648295-6


+358 40 747 0574


Toimipisteet

nivalan toimisto
Pajatie 13
85500 Nivala

helsingin toimisto
Tallberginkatu 2
00180 Helsinki

turun toimisto
Tykistökatu 4
20520 Turku

Suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut teollisuudelle vuodesta 2001

Mekaniikkasuunnittelu >>
Sähkösuunnittelu >>
Dokumentointi >>
Asiantuntijapalvelut >>

Työnhakijalle

Urasivut ja avoimet työpaikat >>

© MECAPLAN (2025) | TIETOSUOJASELOSTE

  • Etusivu
  • Yritys
  • Palvelut
  • Meille töihin
  • Ajankohtaista
  • Ota yhteyttä